maanantai 14. joulukuuta 2015

Kymmenen päivää jouluaattoon!

Kauhea miten aika menee nopeasti, tuntuu ettei mitään saa aikaiseksi, kotonakin vain pyörii samat hommat koko ajan mielessä; siivoa, järjestä, laita ruokaa, pyykkää.. 

Viikonloppu meni nopeasti ohi, hirveästi kuvia en kuitenkaan muistanut ottaa. Perjantaina heti aamutuimaan tytöillä oli hoidossa Lucia juhlat, oli ihana käydä katsomassa laulavia lapsia, niin reippaita omat pienetkin on.





 Lauantaina käytiin Candy Worldissa siskon lapsien ja siskon miesystävän kanssa, saa sisko ottaa kotona masuasukin kanssa rennosti<3 kolme tuntia vierähti nopeasti, Nella lähti meille yökylään, tytöt nautti täysin rinnoin, käytiin Hesburgerilla syömässä ja ostamassa herkkuja. Loppuilta menikin katsellessa Mosterhigh Boo York -elokuvaa, ihana kun on lapsia, saa olla itsekkin välillä ihan lapsi ;)





Sunnuntaina pappa soitteli että tekee ruokaa, lähdettiin valmiiseen pöytään pyykkien laiton jälkeen. Jemina rakastaa papan tekemää lohikeittoa, söi sitä kerran yökylä reissullaan lounaaksi, iltapalaksi ja muistaakseni aamupalaksikin. Pappahan oli tehnyt mummon kehotuksesta Jeminalle herkkulounaan, päivä menikin mummolassa syöden :D iltasella keksin mittailla mummolan keittiötä ja suunnitella keittiötä uusiksi, pappa meinaa kaataa seiniä keskikerroksesta ja tehdä ihan uutta, ajankohdasta ei vain vielä ole tietoa. Kuten sanomta kuuluu "Suutarin lapsilla ei ole kenkiä", minun isäni on kirvesmies, joten töissä menee aika ja remontointia taitaa saada tehdä ihan nokko töissäkin. Mummo antoi minulle mukaan ihanat lapaset, ensiksi piti vain tehdä hankala päätös mitkä ottaisi, keskimmäiset lähti mukaan. Uudet villasukat meni heti jalkaan kotona, meillä kun ei tässä 70-80 luvun vaihteessa rakennetussa talossa ole lattialämmitystä ja täälä on pakkanen!! 


 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ❤️
Tack för din Meddelande ❤️