torstai 10. joulukuuta 2015

Unelmia






Flunssassa, vieläkin, eilen kuitenkin menin töihin ja hyvin pärjäsi, vaikka ääni onkin vielä hieman hukassa. Saatiin uusia kollegoja keittiöosastolle, jännää kun saa opettaa muita, vaikkakin itsekkään ei osaa kaikkea läheskään.  

Sain haaveilemani hyllykön Foreverin tuotteille, nyt on päässyt vain juomat kaikki käymään vähiin. Nyt on kaikki samassa paikassa ja löytyy. Saa hienosti esille kaikki. Kannattaa unelmoida, niistä tulee joskus tosia, jos ei heti niin sitten joskus tulevaisuudessa.

Miehen kanssa romanttisella lounaalla, kerrankin kahdestaan rauhassa syömässä, molemmilla puhelimet kädessä :D minulla oli kyllä ääntäkin niin huonosti tuona päivänä, ettei olisi ihmisten ilmoilla rääkyäkkään. 

Vuosi lähenee loppuaan ja sitä alkaa miettimään mitä tästä vuodesta voi oppia, tuliko saavutettua tavoitteet joita itselleen asetti ja miettiä ensi vuoden tavoitteita. Itsellä oli suuria suunnitelmia, mutta koska työtilanne muuttui ja en ollut tarpeeksi vahvasti päättänyt tavoitetta, niin en sitä tänä vuonna saavuttanut. Mikään ei tule itsestään, sen eteen on tehtävä töitä. Nyt pitää alkaa piirtämään ensi vuodelle unelmakarttaa, se on ollut tänä vuonnakin to do listalla, mutta en sitä ole saanut aikaseksi tehtyä. Me naiset- lehden hain postista ja kuin tilauskesta sivuilta löytyi unelmakartta, tämä on selvä vinkki, nyt se on vapailla rustattava. Alettava suunnittelemaan ensi vuotta ja lyötävä tavoitteet lukkoon, täytettävä kalenteri tapaamisilla, eikä jäädä kotiin hissuttelemaan.


Töihin se on lähdettävä! Viikonloppu olisi vapaata, ihanaa! Sitten tulee varmasti enemmän tekstiä ja kuvia, suunnittelemaan ohjelmaa viikonlopulle. Siskon tyttö Nella on ikävöinyt meitä, pitää kyllä hakea tyttö vaikka yökylään <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ❤️
Tack för din Meddelande ❤️