perjantai 29. tammikuuta 2016

Chiasiemen kaurapuuroa ja siivoilua












Vapaat meni ohi ihan huomaamatta kun on mukavaa hommaa, nautin täysin siemauksin vapaasta ajasta ja myös Forever työkavereiden ja uusien tuttavuuksien tapaamisesta, tämä ei tunnu työltä ollenkaan. Siskon ihanaa pientä poikavauvaa on käyty pariin kertaan nuuskuttelemassa <3  Aamupalaksi meillä kelpaa kaikille puuro, Amanda ja mie laitetaan joskus sekaan myös chia siemeniä, tälläkertaa tein mustikkasoppaa kaveriksi. Tuorepuristettu appelsiinimehu, ai että se on hyvää, yksi päivä kaivoin toissa jouluna joululahjaksi saamani mehulingon kaapista ja tehtiin porkkana-päärynä-appelsiinimehua. Keskiviikkona otettiin ProAqua käyttöön, mie imuroin yläkerran ja alakerran, mies pesi koneella yläkerran aulan muovimaton. Hyi että oli likainen ja vesi imuroinnin jäljiltä oli kyllä kans aika likainen, ihanaa laitteessa on että poista myös ilmasta pölyä, eikä kuten imuri, pukkaa osaa takaisin. Siivouksen jäljeen käytiin testaamassa kuinka Tornion Cittarissa toimi posti, meiltä kun loppui postin konttori, Lapissa on enään kaksi jäljellä.  Käytiin Subwaylla pitkästä aikaa mutustelemassa sänpylät pahimpaan nälkään. 

Ihanaa rentouttavaa viikonloppua, niille joilla on vapaata! Meille joilla viikonloppu menee töissä, ihanaa työviikonloppua <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti