tiistai 20. syyskuuta 2016

Sunnuntaina meinasi olla väsy




Sunnuntaina meinasi väsyttää, halutti maikaa ja suolaista :D Jemina herätti kummitätin jo kahdeksalta, eikä itsekkään enää saanut unta. Amanda haettiin puolen päivän jälkeen mummolasta, jossa oli ruoka valmiina. Kotiin tullessa jäätiin ulos ja touhuiltiin. 








Kaupasta ostin kokeeksi Verson Härkis - härkäpapuvalmistetta. Oli mukavan nopea ruoka tehdä, sopi hyvin olotilaan, sipulia pannulle ja kuumennus, härkis ja sitten tomaattikastike, mausteeksi suolaa ja pippuria maun mukaan. Kaveriksi keitin spagettia, johon laitoin omatekoista pestoa mauksi pakkasesta. Mielestäni oli hyvää, mies ei niin ihastunut :D 





Eilen aamu alkoi maanantai fiiliksellä kun osat petti OBH blenderistä, smoothiet valui pöydälle kun kannan kovamuovisesta osasta meni kierteet ja terä tiivisteineen pääsi repsiottamaan. Tietenkään en huomannut tätä, vssn otin kannusta kiinni ja lähdin viemään pöytää kohti, no nyt sitten oli keittiön mattokin komian näköinen. 
Kynnet sai maanantaina ihanan lilan glitteri- päivityksen, nämä on niin ihanat. Heidin kanssa menee aika niin nopsaan, jutellaan niitä näitä ja mie en edes etukäteen tiijä mitä mie haluan, nytkin oli vain väri mielessä ja ihanat tuli. Heidi osaa työnsä, kestävät kauniit kynnet joka kerta, kiitos! http://kynsistudioheidipalmgren.yhteystietopalvelu.com/index.php
Kynsihuollon jälkeen hain tytöt kyytille ja lähettiin uimahallille, jossa tavattiin sisko ja kolme vanhimmaista, pienin oli jäänyt tätille hoitoon. Ajateltiin että kerran kuussa voisi käydä uimassa, Jemina on niin reipas uimahallissa, ettei tarvi juuri silmällä pitää, menee isompien poikien kanssa, sukeltelee ja hski itse kellukkeet ja jatkoi uinilla. Amandakin alkaa olemaan enemmän sinut veden kanssa, jo toisella kerralla, ei roiku kokoajan kaulassa, kävi siskon kanssa kolmesti laskemassa mäkeäkin ja Nella veti ihan soolona kun olin ottamassa vastaan! 



Illalla tytöt ja isi maskeerasivat itsensä, aika värikästä sakkia meillä! 
Mietitkö mitä teksisit ensi viikon Torstaina 29.9 klo 17:30-> tule pistäytymään Keminmaahan Tupasvillalle, missä mie, Tupperwaren Sinikka ja Noshin Tarja, pietetään yhteiskutsut. Luvassa arvontaa ja ihania laadukkaita tuotteita! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti