perjantai 20. tammikuuta 2017

Kokeiluvuorossa papupasta







Maanantaina kokeilin ensimmäistä kertaa papupastaa, tämäkin ostettu Tornion punnitse ja säästä liikkeestä, tykkään tehdä pestopastaa johon laitan pinjan siemeniä päälle, ajattelin että tämän jaksaa pikaisesti työpäivän pääteeksi tehdä, varsinkin kun mies oli päättänyt tehdä yhden bravuuri ruokalajinsa tarjolle, nimittäin pakasteesta ranskikset uuniin ja kaveriksi pakasteesta jauhelihapihvit. Otin pasta pussin käteeni ja mietin että tämähän meni nyt nopeasti 4-5 minuuttia kun keittää niin pasta on valmis, pinjansiemenien tarvii vain saaha pannulla vähän väriä ja basilikaa ei kotoa läytynyt, mutta valmis luomu pesto purkki, joten minun ruoka oli valmis ennen kuin muiden. Nuorimmainen tyttö maistoi kans muutaman haukun, mutta tykkää niin paljon ranskiksita joten ne vei voiton. yllätyin kovasti miedosta mausta ja pehmeästä rakenteesta joka pastassa oli. 





Keskiviikkona tytöt tilasi pastaa, joten keitin heille omat täysjyväspagetit ja itselle taas papupastaa, Amanda tykkäsi kovasti syödä pestopastaa kuivana. Jääkaapista löytyi kaveriksi jauhelihaa noin 800g ja ajattelin että pyöritellään siitä lihapullat ja kaveriksi Muttin tomaattisose. Jemina on alkanut olemaan iso apu ruoan teossa, hän pyöritteli melkein puolet taikinasta lihapulliksi. Koska minulla on kananmuna allergia en laita lihapulliini kananmunaa, tähän reseptiin mie olen tykästynyt, mukana ei ole edes korppujauhoa, mutta silti toosi hyvää.


Jauhelihapihvit

400g   jauhelihaa
5-10g Kaurahiutaleita
          Sinappia
          Oreganoa
          Suolaa
          Pippuria

Nappasin tämän reseptin jostain blogista, mutten tähän hätään löytäny reseptiä, mutta jotakuinki näin se meni. Kaada kaurahiutaleiden päälle kiehuvaa vettä, tai kiehauta mikrossa. Sekoita joukkoon jauheliha, sinappi, oregano, suola ja pippuri. Paista koe-erä ja maista! 
Jauhelihapullat kannattaa paistaa isossa pannussa ja pyöräytellä pannua liikuttamalla, ettei rakenne mene rikki.


Tiistaina tuunailtiin tytön pahvilaatikosta tekemää taloa, tyttö halusi tiilifixin pintaan ja kappas siitähän tuli ihan oma linna tytöille! Sisäpuoli pitää kuulemma tuunata kans, mutta ihan vielä ei kerinny! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ❤️
Tack för din Meddelande ❤️