keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Lukemisen arvoista/ something to read









Vuoden alusta tein vain yhden lupauksen itselleni, että tänä vuonna luen enemmän kirjoja, siihen ei paljoa vaadita, mutta ajattelin että vähiintään 10 kirjaa pitää olla luettuna vuoden loppuun mennessä! 
Joulupukki toi minulle Harry Potter ja kirottu lapsi -kirjan, sen ahmin kahdelta istumalta, olen niin Harry Potter fani, kaikki elokuvat luettu, mutta kirjoista vain tämä on nyt luettuna! 

Viimekuun lopussa tilasin 3 uutta kirjaa, joista kaksi on nyt luettu. James Redfieldin Celestine prophesy kirjaa en löytänyt suomeksi, siltä istumalta kun päätin tämän kirjan olevan yksi jonka haluan seuraavaksi lukea, joten tilasin sen englanniksi. Tästä syystä kirjaa ei ole tullut ahmittua ihan niin nopeasti kun olisi voinut, sillä tämä kirja oli todella hyvä! Kirjassa kerrostaan seikkailusta, jossa etsitään muinaista Perulaista käsikirjoitusta.  Ei kumma että se on kansainvälinen myyntimenestys. Kirjasta on tehty myös elokuva ja jatko-osia, joten uutta lukemista kyllä löytyy. 

Edellis viikonlopun Helsingin reissulle otin käsilaukkuun mukaan Paulo Coelhon Alkemistin, miksihän en ole tätä aiemmin lukenut?! Tosi helppolukuinen kirja, kansikin ylistää "kauniisti kirjoitettu elämäntaito-opas". Andalusialainen Santiago paimen lähtee kotimaastaan matkalle Egyptin pyramideja etsimään aarretta, jonka näki unessaan! Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen!  

Selailin instagram tiliäni @byniinas tehtyäni luonnoksen postauksestani, sieltä bongasin kuvan Harry Potter ja kirottu lapsi kirjasta ja sitten keskenjääneestä Johtajuus kirjasta, olin ihan unohtanut että tämän kirjan olin aloittanut, täytyy etsiä kirja käsiin ja jatkaa lukemista!

Kannattaa lukea ainakin nämä kaksi alempaa kirjaa, jos et ole vielä lukenut. Tänä vuonna minulla on suunnitelmissa lukea useampi kirja, jotka eivät ole vain hömppäromantiikkaa, vaan jotka oikeasti opettavat minulle jotain uutta! 

Aamuisen protsku smootien join lämpimänä, sekoitin vanilja proteiinijauheen maitoon laitoin mikroon ja sekaan kaadoin matcha teetä, teestä on tullut päivittäinen tapa, niin hyvää ja terveellisetä! 


In English
So in the beginning of this year I decided that I have to read more, 
at least 10 new books in a year. 

By now I have read these books:
Paul Coelho - Alchemist
James Redfield - Celesteen Prophesy
J.K Rowlings - Harry Potter and cursed child
leadership - Matti Alahuhta

The first two books i highly recommend if you haven't yet read those! Absolutely amazing books, they get you buzzing and thinking new thoughts! Harry Potter is a must to read for a fan like me, altought I have not read HP book before, but every movie i have watched several times. Leadership/ Johtajuus book i didn't ever remeber that I had begun to read, have to read it ready too! Go ahead and get new toughts in to your head, read a new book! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ❤️
Tack för din Meddelande ❤️