keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kyläilyä siskon luona















Eilinen aamu alkoi rauhallisesti, puuroa aamupalaksi tietty, nyt vähän vadelmasoppaa kaveriksi. Jemina halusi Tamagotchiin patterit ja aamun kantoi sotä mukana, nyt lienee jo jossain hukassa, hoitamattomana, illalla huomasin että raukka piti syöttää ja kylvettää, antaa vähän lääkettäkin, jännä miten tulee tarve hoitaa jotain virtuaalista. Minulla ja isosiskolla oli kans tällaiset kun oltiin nuoria, mukava kun löytyi viimevuonna kaupasta, muistaakseni verkkokauppa.comista. 

Osa tomaatin taimista kaipasi uudelleen sijoitusta, kasvoivat vähän väärästä paikasta :) että on ihanaa puuhaa, nyt kuumeisesti yritän miettiä minne sijoitan kesällä kasvit, en omista kasvihuonetta ja tonttikin on aika olematon, hmm. 

Eilen oli kyllä tosi rentouttava päivä, aivan mahtavaa, kiitos isosisko passauksesta. Mentiin kylään jo aamupäivästä, melkein heti sai istua valmiiseen pöytään ja toinenkin ruoka tarjoiltiin, kun ei maltettu lähteä pois :D Miro ja Roni hymyilivät suloisesti toisilleen, piti napsia kuvia kovasti, niin hymyileväinen nuori miehenalku tuo Roni <3 tytöt ja Eetu leikkivät pukeutumisleikkiä, joten meillä oli Iron man, Helinä-keiju, prinsessa Ruusunen ja Lumikki pitämässä showta. 
Kiitos Henna<3 

Vähän töitäkin tuli tehtyä siinä sivussa ja illalla, tulostelin voi hyvin tapahtuman esitteitä, joita voisi tänään käydä viemässä vähän ilmoitustauluille. Eli 3.5 klo 17:30 Tornion ABC:llä on Voi hyvin tapahtuma, tervetuloa!! 

Foreverin tämänvuotinen Rally (palkintomatka) on Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan, eilen paljastettiin tuoteuutuuksia, joista osa tulikin heti myyntiin shoppiin, jännää!! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ❤️
Tack för din Meddelande ❤️