tiistai 28. kesäkuuta 2016

Aamupuuroa lakkahillolla




Aamulla heräiltiin aikaisin, Amandakin, Jemina jatkoi unia vielä toista tuntia, aamupaksi kaurapuuroa mantelimaidolla, lidukkeeksi oli kokeiltava autokaupan lahjus sylttiä/hilloa (rakkaalla lapsella on monta nimeä). Kalix sylt -lakkahillo maistui ihan kotitekoiselle lakkahillolle, marjaa 75% loput 25% sokeria, eikä mitään muuta turhaa, namia. Aamupala ei Amandalle kelvannut ja huomasi käytöksestä että heräsi liian aikaisin, aamupalan jälkeen sohvalle ja siine pieni sammui viereen. 

Välipalaksi tein kahvismoothien; kahvia kupillinen, jäinen bansku, raakakaakaojauhetta, turkkilaista jogurttia, hyvin jaksoi töissä lounaalle! 




Meillä tyhjäksi juodut Aloe Vera pullot käytetään nyt hyödyksi istutuksissa, basilika on kertaalleen käytetty kotitekoiseen pestoon, nyt jo näin iso taas. IKEA:n parkkipaikka töihin mennessä näytti tältä, aika paljon asuntovaunuja, ihanaa kun on kesä! 



Töiden jälkeen hain lapset anoppilasta ja lähettiin kotiin hyppiin tramppiskalla, koko tyttö kööri, piti tehdä vaikka minkälaista temppua :D Mummolasta ryöstetyt varjoliljat alkoivat kukkimaan ja pionissa kasvaa kolme nuppua <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ❤️
Tack för din Meddelande ❤️