sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kynsien lakkausta!









On aivan ihana herätä aamulla ja kuulla omien tyttöjenl tuhinan vieressä, välillä ahistaa ja ärsyttää kun toinen nukkuu niin lähellä, iholla kiinni. Lapset on pieniä niin vähän aikaa, aika menee niin nopeasti ja on aivan ihanaa että lapset osoittavat rakkauttaan tulemalla lähelle, halimalla, sanomalla olet rakas ja ihana <3 

Perjantaina aamulla pidettiin kynsienlakkaus hetki, tytöt sai valita mitä lakkaa laitetaan, valinnassa menikin hyvä hetki aikaa! Ärsyttää keittiön tasolla lojuvat tavarat, tytötkin lastaa kamoja siihen, ja roikkuvat johdot, keksin laittaa tabletit siskolta saamaani postitelineeseen. Hyvin mahtui kaksi IPad miniä vierekkäin yhteen lokeroon ja lehtiä toiseen. Vein tytöt mummolaan hoitoon torstaina ja perjantaina, piti ottaa vähän kuvia mummolan kukista, äiti on melkoinen viherpeukalo, itsellekki alkaa pikkuhiljaa hiipimään jonkin sortin kukkahulluus :D








Aamun aloitin lukemalla Forever magazinea, aamupalan ja kahvin kera. Eilen aamupäivällä käytiin kaupassa, josta löytyi mansikkaa laatikoittain, aika tyyriitä oli laatikot vajaa 36€ Tornion Prismassa, olivat aika pieniä, mutta mansikoita on saatava pakkaseen. Vähän huonoksi menneet mansikat keitin mansikka-raparperikeitoksi. Kysyin tytöiltä ennen kauppaan menoa millä autolla lähdetään, no Skoda Octavialla tietty, kaupasta lähtiessä oli pakko ottaa kuva sisätiloista, auto on punainen ja penkeissä sama punainen toistuu tikkauksissa esim. penkeissä ja ratissa, ilo ajella uudella autolla! Ruokaa laittaessa hain yrtit ulkoa, omalta pihalta! Amandan täti ei kerennyt synttäreille, joten hän ja hänen tyttärensä kävivät eilen kyläilemässä, Amanda sai lahjaksi my little ponyn, kaulakorun ja vielä kaksi kynsilakkaa. Kynsilakat kulkivat loppupäivän kädessä :D 




Illalla uni ei tullut kun muut kävivät yöpuulle, mie aloin askartelemaan kortteja, kaksi viimistä oli ehkä hienoimmat, mutta itse on aina niin skeptinen omien saannostensa kanssa, eikä ole tyytyväinen niihin. 


Tänään aamulla piti testailla uudet kynsilakat, kotoa löytyi samaa lakkaa vielä yksi sävy, niin jokaistahan se piti laittaa. Laitettiin myös väliaikaiset tatuoinnit, kun edelliset oli kulunut pois. 

Mukavaa sunnuntaita! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ❤️
Tack för din Meddelande ❤️