tiistai 9. elokuuta 2016

Duudsonit Activitypark Tornio


Eilen lähettiin siskon ja lapsi katraan kanssa testaamaan Duudsonit Activitypark joka avattiin kesäkuussa Tornioon, puostossa oli siirrytty jo talviaikaan joten puisto aukesi vasta 13, ovella oli hyvän mittainen jono ku saavuttiin paikan päälle. 



Avtivitypark on rakennettu entisen Lapin Kullan panimon tiloihin, eilen tiloihin avattiin myös kuntosali Hyvä Fiiliksen tilat, huikeat on maisemat kuntosalilla, harvalla varmasti punttisalin ikkunoita näkee suoraan joelle <3 Tiloissa toimii myös Sangenin Tornion panimo, joiden olut teltat on vetänyt tosi hyvin porukkaa Quustok - festareilla Oulussa ja Satama Open Air- festareilla Kemissä. 



Lapsilla oli mahoton hoppu päästä leikkimään ja testaamaan mitä kaikkea puistosta löytyykään. 























Lapset katosi heti sisälle puistoon rannekkeet saatuaan, ensimmäinen itku pääsi jo ennen kuin päästiin Siskon kanssa sisään, Amandalla tuli jostain paha mieli. Amandalla oli vähän alkukankeutta ja halusi että äiti on mukana koko ajan tai sitte piti olla sylissä, ensimmäisen tunnin sisään itselläkin tuli oikeasti hiki, lapset oli koko loppupäivän hiki päässä, varsinkin isoimmat! Koko päivä hurahti tosi nopeaa, siskokin innostui polkemaan polkuautoilla kisaa lasten kanssa. Välillä ihmetytti toisten lasten kunnioitus toisen omaisuutta kohtaan, mikään ei ollut ei sallittua! Noh, kunhan omat lapset oppii että toisen omaisuuttakin on kohdeltava niinkuin omaa ja että niistä riittää iloa myös muille. Välissä käytiin syömässä Hesellä, sillä rahaa meni jo tosi paljon pääsylippuihin.

Päivälippu 2-6 v  12€ 
Päivälippu yli 7 v  19 € 

Aivan mahtava päivä takana, koko päivä touhuttiin ja tutkittiin mitä kaikkea paikasta llytyy! Kaikki vain testaamaan jos ette ole vielä käyneet! Varmasti tullaan käymään useamminkin!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ❤️
Tack för din Meddelande ❤️