tiistai 23. elokuuta 2016

Perjantaina illanviettoa ja meediolla käyntiä!





Perjantaina leivottiin pitkästä aikaa, keskin kokeilla kääretorttua, mie aiemmilla (harvoilla) kerroilla ole onnistunut saamaan kääretorttua hyvin rullalle, nyt onnistuin ja lapsille maittoi.  Äitienpäiväksi itselle ostamani ruusu, alkoi taas kukkimaan, ruusu on ollut ulkona, mutta aika viileät ja tosi tuuliset ilmat tulivat ja toin sisälle ruusun kukkimaan. Nyt ruusussa on kaksi kukkaa ja neljä nuppua! 

Kolmen jälkeen vein tytöt anoppilaan hoitoon ja suuntasin autolla kohti Rovaniemeä, jossa suunnitelmissa olisi illanviettoa Aloe vera kollegojen kanssa. Ajoin ensiksi Anun luo, josta oli puhe mennä yhdessä Susannan luo, mutta Anulla oli kiireistä eikä kerennyt mukaan, joten kävi viemässä minut sinne. Susaannan luona sain tutustua moniin uusin ihmisiin ja oli siellä tuttujakin, hyvää ruokaa ja viiniä, juttelua työstä ja miten pääsisi tavoiteisiinsa, mukavuusalueen ulkopuolelle poistumista ja meediolla käyntiä. Meedio luki korteista, mennyttä, nykyistä  ja tulevaa. Tältä minun kortit näytti. 




En nyt tarkkaan enää muista mitä korstit lupasivat, oli ainakin runsaita maljoja jotka lupaavat vaurautta ja jotain on tulossa mistä ei vielä oikein tiedä mitä, mutta se on hyväksi minulle ja tulevalle. Osaan kuulemma olla kuitenkin liian ankara itselleni ja siitä pitäisi oppia pois, tässä kyllä tunnistan itseäni, ressaan tekemättömistä töistä ja ruoskin itteäni :D  Parisuhteelle pitäisi antaa enemmän aikaa, yhteisiä iltoja, leffassa käyden tai muuten vain kaksin laatuaikaa, säännöllisesti. Tämäkin kyllä tiedetään! 
Yöksi jäin Anun luo, koska lauantai aamulla auton nokka kääntyisi kohti Oulua kouluttautumaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ❤️
Tack för din Meddelande ❤️