sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Hyvinvointi- kutsuja

Eilen käytiin pitämässä ylälinjani anun kanssa kutsut uudelle jälleenmyyjälle, Anu meinasi eka pitää kutsut mutta huomasikin ajaessamme kutsuille että minunhan ne pitäisi pitää. En ole vielä hirveän monia kutsuja pitänyt itse, varmaan noin viidet ja jännitysmomenttia nosti kun Anu oli kuuntelemassa, turvaudun vielä kirjoitettuihin muistiinpanoihin jotta en unohda mitäön tärkeää. 

Tänään pussit ja kassit on taas pakattu ja lähden kaverille pitämään kutsut, ihania leivonnaisia on kaveri loihtinut tarjolle ja itsekkin olen niin innoissani saadessani uusia kontakteja, tämä ei tunnu yhtään työltä!  

Eilen illalla rakas kaverini Hanna tuli istumaan iltaa ja suunniteltiin siinä hänelle keittiökin :) aivan ihana ystävän kanssa vaihtaa kuulumisia kasvotusten, käytiin myös katselemassa Tornion yöelämää, mutta kahdelta oltiin jo molemmat valmiita petiin, vanhuus se tulee. Aamuisin en osaa enää nukkua pitkään, maksimissaan siihen yhdeksään, vaikka olisikin valvonut kuinka myöhään. 

Huomasin ajattelevani torstaina kävellessäni IKEAn käytäviä, että hitsi mie olen töissä täällä ja mie viihdyn täällä, työkaverit aina moikkaa vastaan tullessaan ja työporukka keittiöpsastolla on huippu! Olen siis aika onnekas, minulla on kaksi ihanaa tyttöä, mies, talo, ihana harrastus, hyvä terveys ja hyvä työ!

Miepä lähen ajelemaan kutsuille, ihanaa sunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ❤️
Tack för din Meddelande ❤️