tiistai 15. syyskuuta 2015

Syksy, mikä ihana vuodenaika!



Sammal on kaunista, inhoan sitä nurmikolla, mutta se on pehmeää ja niin ihanan vihreää, kaunista! Pistinpä sitä sitten lasipurkkiin ja kotiin sisälle. 



Kotoa haravoitiin taas muutama kottikärryllinen lehtiä, Amanda lähti innolla kaveriksi.



Raumolta mummolasta löytyi lehtiä paljon enemmän, niistä sai nauttia koko serkkulauma, serkut tuli mummolaan vähäksi aikaa hoitoon :) Mummo tarjosi meille ruuat, me haravoitiin mummon kaverina, mukaan saatiin Ämmin (isän äidin) poimimia puolukoita ja vähän mustikoitakin.



Jemina kävi jumpalla, jonka aikana me vietiin marjat pakkaseen ja kaveri kävi hakemassa mieheltä auton korjauksesta, piha onkin kiitettäväati täynnä Audeja melkein koko ajan. Jumpan jälkeen käytiin kaupassa tekemässä heräteostoksia, nyt pitää yrittää keksiä mihin kaikki kukan siemenet istuttaisi. Tytöille ostettiin pikkulego paketti, Jemina on toivonut jo tosikauan saavansa näitä, äiti pääsi rakentelemaan prinsessalinnaa.


Kuinka monelta teiltä löytyy hammastahna kaapista, kuinka monella perheellisellä löytyy kaikille perheenjäsenelle oma hammastahna. Meiltäkin löytyi ennen, nyt kaikki pesee samalla tahnalla. Foreverin hammastahna sisältää Aloe Veraa ja bee propolista, puhdistaa perusteellisesti suun, estää plakin muodostumisen ja pahan hengityksen muodostumisen. Erityisen hyvä herkille ikenille, ei sisällä fluoria, joten ei haittaa vaikka lapsi nielee tahnaa. Lemmikkieläimen hampaat voit pestä myös samalla tahnalla, koira kuolee jos syö fluorihammastahnatuubin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ❤️
Tack för din Meddelande ❤️