maanantai 21. syyskuuta 2015

Uusi viikko

Uusi viikko uudet kujeet. Ajatelkaa, niin se alkaa syyskuukin vetelemään viimeisiään, joulu lähenee, jee! Esikoinen on alkanut jo miettimään mitä pukilta toivoo, ilmoittaa kaikille että minäpäs saan pukilta joululahjaksi nukkekodin :D Itsekkin olen jo alkanut miettimään vähän joululahja juttuja, mitä kenellekkin laittaisi, myös ihanille työkavereille KappAhlilla häätyy kyllä laittaa jotain pientä ihanaa!

Aamulla puhelin muistutteli että tvinrix- rokotteesta pitäsisi käydä laittamassa viimeinen rokotus (3 rokotusta yhteensä), heräsi ajatus, missähän mie sen käyn laittaan. Suomessa kaksi ensimmäistä laitoin ja sama olisi että pääsen Suomessa laittaan viimeisenkin rokotteen, jos on vaikka erilainen täällä kotimaassa käytäntö tai itse aina, ettei mene ihan hukkaan koko rokotteet, on muuten ihan kivan hintaisiakin. No tässä kuussahan mie olen vielä Suomessa ollu töitä jotenka sain ajan jo huomiselle, huh! Mutta jatkossa pitää alkaa totutteleen soittaan Haaparannan vårcentraaliin kun tulee jotain kysyttävää, jännää, vaikka tytöthän on aina käyny tällä puolella neuvolassa. Onneksi osa osaa suomea, välillä pitää sanakirjan kanssa soittaa, kun ei tiedä sairauksia ja oireita ruotsiksi :D Siinä sitä sitten oppiikin.


Eilen huippujen kutsujen jälkeen, kiitos Päivi kun sain tulla vetämään kutsut, käytiin mummolassa. Minun äiti oli innostunut vähän tekemään omenahilloja, limppua ja kuivakakkua, isä oli siihen pyöräyttäny armeijalle sämpylöitä, mie sain tämän verran mukaan! 

Eilisillä kutsuilla sain myös soittoa töistä, siispä tietää mitä tänään tekee, sininen laatikko (IKEA) täältä tullaan, kohta. 


Eilen illalla pidettiin tyttöjen kanssa jumppahetki, äiti teeppä perässä, voi kun olisikin nuin notkea ;) 


Ennen hoitoon lähtöä Jemina esitteli uuden jutun minkä on oppinut! 

Ihanaa alkanutta viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ❤️
Tack för din Meddelande ❤️