keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Uudet Niket














Eilen sain lähdettyä kokeileemaan uusia lenkkikenkiä, ihan rauhassa on niin ihana kokeilla ja tunnustella miltä kengät tuntuu, meillä on IKEA:lla kenkä etu, niin ilman muuta kannattaa käyttää. Löysin niin huiput Nike Pegasus kengät, kelpaa arkeen, mutta tosi hyvät jos lähtee lenkille, vaikka juoksuun, hylkii vettä, aivan kaikin puolin huiput kengät. Mietin paikan päällä Nike Freen ja Pegasuksen välillä, Freet olisi olleet vähän paremman näköiset, mutta käytön kannalta päädyin pegasukseen. Löysin myös aivan ihanan hupparin Nikeltä, vartalon myötäinen, taskut, aivan ihana päällä, juuri mietin mitä lenkille laittaa päälle, tässä vastaus :) ja viellä alessa, kaupat tuli. Farkut on minun lempparit, KappAhlin ensimmäinen Jogger malli naisille mikä tuli myyntiin, ainakin 2 tai jopa 3 vuotta vanhat housut, mutta niin hyvänä pysyny ja aivan ihanat jalassa <3 

Ettei menisi liian terveelliseksi, päivälliseksi tehtiin Amandan kanssa pitsaa, pohjan tein kuivahiivaan, kun ajan kanssa jaksoin tehdä, turposi aika hurjasti, tuloksena pannupitsa. Yleensä kun keksin tehdä. Pitsaa teen leivinjauhe version, koska pitsa nälkä on heti, olen kuitenkin löytänyt tosi toimivan ohjeen. Harvoin tulee enään kaivettua esiin resepti kirjaa, kaikki löytyy niin hyvin netistä, mutta nämä pizzapohjan ohjeet tulee aina katottua kirjasta. Omatekoinen marinara kastike sopi tosi hyvin pizzan tomaattikastikkeeksi :P kyllä leipoessa lepää mieli. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti